Ohje syyttäjänviran hakijoilleTekstiversio

Avoinna olevista syyttäjänviroista on hakuilmoitus Valtiolle.fi -verkkosivustolla (Heli-järjestelmässä), työ- ja elinkeinoministeriön MOL.fi-sivustolla sekä Valtakunnansyyttäjänviraston-verkkosivuilla.

Lisäksi niistä ilmoitetaan Helsingin Sanomissa ja Hufvudstadsbladetissa. Avoinna olevista viroista on tieto myös Akkusastoori -henkilöstölehdessä silloin, kun se ilmestyy hakuaikana.

www.valtiolle.fi

Sinun toivotaan tekevän hakemuksesi ensisijaisesti Heli -järjestelmässä, jonka hakijaohjeet löydät www.valtiolle.fi -verkkosivustolta. Hakemuksen tekeminen Heli -järjestelmässä kannattaa, sillä Heli -hakemuspohjan määrämuotoisuus tuo sinun ansiosi paremmin ja selkeämmin esille. Hakemuksen määrämuotoisuus on myös omiaan turvaamaan valintamenettelyn joutuisuutta, objektiivisuutta ja tasapuolisuutta.

Mikäli et jostain syystä voi tehdä hakemusta Heli -järjestelmässä, voit myös lähettää tai viedä sen itse asianomaiseen syyttäjänvirastoon. Muista siinä tapauksessa ehdottomasti mainita haettavana olevan viran työavaimen numero.

Selvitä minkälaisiin tehtäviin ja minkälaista osaajaa ollaan hakemassa

Lue hakuilmoitus huolella ennen kuin ryhdyt tekemään hakemusta, sillä hakuilmoituksesta selviää se, minkälaisiin tehtäviin ja minkälaista osaajaa ollaan hakemassa.

Hakuilmoituksessa on aluksi lyhyt kuvaus syyttäjälaitoksesta ja asianomaisesta syyttäjänvirastosta. Lisää tietoja on Valtakunnansyyttäjänviraston www.vksv.oikeus.fi -verkkosivuilla.

Hakuilmoituksessa on kerrottu, onko kysymyksessä vakinainen virka vai määräaikainen virkasuhde, mahdollisen määräaikaisuuden kesto ja määräaikaisuuden syy sekä se, mihin viraston toimipisteeseen virka on sillä hetkellä sijoitettu.

Hakuilmoituksessa on myös kuvaus haettavana olevasta virasta seuraavaan tapaan:

Kihlakunnansyyttäjän tehtävänä on huolehtia rikosoikeudellisen vastuun toteuttamisesta hänen käsiteltävänään olevassa asiassa tasapuolisesti, joutuisasti ja taloudellisesti asianosaisten oikeusturvan ja yleisen edun edellyttämällä tavalla. Lisäksi kihlakunnansyyttäjän tehtävistä on voimassa, mitä niistä erikseen säädetään. Kihlakunnansyyttäjällä on itsenäinen ja riippumaton syyteharkintavalta ja hän on toimivaltainen syyttäjäntehtävissä koko maassa.

Kihlakunnansyyttäjä toimii syyttäjänä syyttäjänvirastoon saapuneissa rikosasioissa ja muissa erikseen määrätyissä asioissa.

Kihlakunnansyyttäjän S11-vaativuustason viran tehtävät painottuvat tavanomaisiin ja erittelemättömiin rikosasioihin. Jos kihlakunnansyytäjän S11-vaativuustason virkaan valitaan henkilö, jolla ei ole riittävää syyttäjä- tai tuomarikokemusta, hänet nimitetään ensin kuuden kuukauden pituiseen apulaissyyttäjän määräaikaiseen virkasuhteeseen, jonka aikana hän suorittaa Syyttäjän startti -koulutusohjelman.

Kihlakunnansyyttäjän S12-vaativuustason viran tehtävät painottuvat vaativiin ja erittelemättömiin rikosasioihin. Joissakin virastoissa saattaa olla erityistä tarvetta esimerkiksi huumausainerikosasioiden, talousrikosasioiden tai vaikkapa tietotekniikkarikosasioiden osaamiselle.

Kelpoisuusehdot sekä hakijoilta toivotut lisävalmiudet ja henkilökohtaiset ominaisuudet

Hakuilmoituksessa kerrotaan aina haettavana olevan viran kelpoisuusehdot. Kihlakunnansyyttäjän kelpoisuusvaatimuksena on muu oikeustieteen ylempi korkeakoulututkinto kuin kansainvälisen ja vertailevan oikeustieteen maisterin tutkinto. Tutkinto tulee olla suoritettuna ennen hakuajan päättymistä. Vaadittavasta suomen ja ruotsin kielen taidosta on säädetty julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annetussa laissa.

Säädettyjen kelpoisuusvaatimusten lisäksi sinulta toivotaan yleensä myös tiettyjä, virkatehtävien menestyksellisen hoitamisen kannalta tärkeitä, lisävalmiuksia ja henkilökohtaisia ominaisuuksia. Niinpä sinulla tulisi olla S11-vaativuustason kihlakunnansyyttäjän virkaa hakiessasi aikaisempaa syyttäjä- tai muuta siihen rinnastettavaa kokemusta ja S12-vaativuustason kihlakunnansyyttäjän virkaa hakiessasi syyttäjän perustaitojen lisäksi riittävästi kokemusta laajojen ja vaativien rikosasioiden hoitamisesta ja mahdollisesti myös jonkin erikoistumisalueen osaamista.

Kihlakunnansyyttäjän tehtävissä tarvitaan myös hyvää kirjallista ja suullista ilmaisutaitoa sekä oma-aloitteisuutta, kykyä tulokselliseen työskentelyyn ja hyviä vuorovaikutustaitoja. Jos esimerkiksi englannin kielen taito on virkatehtävien hoitamisen kannalta tärkeää, saatetaan sinulta odottaa myös tällaisen, muunkin kuin kelpoisuusvaatimuksissa mainitun, kielen taitoa.

Lisätiedot

Hakuilmoituksessa on yleensä kerrottu myös, kuka tai ketkä antavat lisätietoja haettavana olevasta virasta. Käytä tätä mahdollisuutta hyväksesi kysyäksesi asioita, joita ei ole mainittu hakuilmoituksessa.

Heli-hakuilmoituksen täyttäminen

Kerro Koulutus -kohdassa tarkka päivämäärä, milloin olet suorittanut kelpoisuusvaatimuksena olevan muun oikeustieteen ylemmän korkeakoulututkinnon kuin kansainvälisen ja vertailevan oikeustieteen maisterin tutkinnon tai vastaavan aikaisemman tutkinnon. Kerro myös muiden, virkatehtävien hoitamisen kannalta hyödyllisten, tutkintojesi valmistumispäivä. Mikäli opiskelet parhaillaan jotakin tällaista tutkintoa, kerro montako prosenttia tutkinnosta olet suorittanut.

Kerro Lisä- ja täydennyskoulutus/kurssit -kohdassa suorittamasi Valtakunnansyyttäjänviraston järjestämät kurssit ja niiden ajankohdat, kuten esim. apulaissyyttäjäkoulutus, syyttäjien peruskoulutusohjelma, huumausainerikokset ja järjestäytynyt rikollisuus, ihmiskauppa, talousrikollisuus jne sekä myös keskeisimpien sidosorganisaatioiden kuten poliisi-, vero- ja tullihallinnon sekä rajavartiolaitoksen järjestämät kurssit ja niiden ajankohdat.

Kerro Kielitaito -kohdassa oman kielesi (äidinkielesi) ja muiden Suomen kansalliskielten taitosi ja mihin niiden osaaminen perustuu sekä oma arviosi muiden kuin kelpoisuusvaatimuksissa mainittujen kielten taidostasi. Arvioi kielitaitoasi viran hoitamisen kannalta mahdollisimman objektiivisesti.

Kerro Työkokemus -kohdassa milloin olet toiminut esim. apulaissyyttäjänä, apulaisnimismiehenä/nimismiehenä, kaupunginviskaalina, sotilaslakimiehenä, kihlakunnansyyttäjänä ja/tai johtavana kihlakunnansyyttäjänä.

Kerro Muu työkokemus -kohdassa toimimisestasi (valmistumisesi jälkeen) muissa lakimiestehtävissä kuten esim. käräjäviskaalina, käräjätuomarina, hovioikeudenviskaalina, poliisina, verohallinnon tehtävissä, tullihallinnon tehtävissä, rajavartiolaitoksen palveluksessa, asianajotehtävissä jne.

Kerro Oma esittely -kohdassa erityisesti syyttäjäkokemuksestasi. Painottuvatko nykyiset tehtäväsi esimerkiksi tavanomaisiin, erittelemättömiin vai vaativiin rikosasioihin? Onko sinulla jonkin erikoistumisalueen osaamista? Miten olet hankkinut sanotunlaista osaamista? Mitä muuta lakimiesammateissa hankittua osaamista sinulla on?

Kerro Osaaminen -kohdassa mitä erityistehtäviä, kuten esim. avain- ja erikoissyyttäjätehtävät, poliisirikosten tutkinnanjohtajatehtävät, sotilasoikeudenkäyntisyyttäjätehtävät, avainsyyttäjäryhmän yhdyshenkilötehtävät, apulaissyyttäjien tutortehtävät, apulaispäällikkötehtävät, johtavan kihlakunnansyyttäjän tehtävät, sinulla on ollut ja milloin olet ollut näissä tehtävissä.

Kerro Odotukset -kohdassa minkälaisia henkilökohtaisia urasuunnitelmia sinulla. Tässä kohdassa voit myös arvioida omaa osaamistasi haettavana olevaan virkaan kuuluviin tehtäviin.

Työpaikkakohtaiset kysymykset

Kysymys 1
Kerro vielä kuinka pitkään olet toiminut syyttäjäntehtävissä tai niihin rinnastettavissa tehtävissä? Merkitse ajanjakso vuosina ja kuukausina poislukien palkattomat virkavapaudet (hoitovapaa, vuorotteluvapaa, opintovapaa ja virkavapaus yksityisasioiden vuoksi). Sairaus-, äitiys- ja vanhempainvapaa eivät vähennä palvelujaksoja.

Kysymys 2
Kerro vielä mitä muuta lakimieskokemusta sinulla on? Merkitse ajanjakso vuosina ja kuukausina poislukien palkattomat virkavapaudet (hoitovapaa, vuorotteluvapaa, opintovapaa ja virkavapaus yksityisasioiden vuoksi). Sairaus-, äitiys- ja vanhempainvapaa eivät vähennä palvelujaksoja.

 

Kiitos, kun perehdyit näihin ohjeisiin.

Päivitetty 30.12.2011