Siviilikriisinhallinnan asiantuntijarekisteriTekstiversio

Osana Suomen kansallista valmentautumista siviilikriisinhallinnan tehtäviin on järjestetty siviilikriisinhallintatehtäviin perehdyttävää asiantuntijakoulutusta yhteistyössä ulkoasiainministeriön, oikeusministeriön ja Valtakunnansyyttäjänviraston kanssa. Koulutus on suunnattu syyttäjille, tuomareille ja vankeinhoitolaitoksen henkilöstölle. Siviilikriisinhallintatoiminta perustuu EU:n huippukokouksessa hyväksyttyihin EU:n periaatteisiin ja tavoitteisiin.

Ulkoasiainministeriö on ottanut käyttöön asiantuntijarekisterin, jolla pyritään edistämään pätevien suomalaisten asiantuntijoiden pääsy tuleviin EU:n siviilikriisinhallinnan tehtäviin samoin kuin kansainvälisten järjestöjen, erityisesti ETYJ:n, Euroopan neuvoston sekä YK:n ja sen erityisjärjestöjen palvelukseen.

Hakukaavakkeen täyttäneistä osa valitaan haastatteluun, jonka jälkeen päätetään rekisteriin pääsystä. Asiantuntijoita valittaessa tavoitteena on muodostaa henkilöstöresurssi, joka on ammattipätevyyden, kokemuksen sekä maantieteelliseltä ja eri kulttuurien tuntemuksen kannalta kattava. Myös ikä- ja sukupuolijakaumaan kiinnitetään huomiota. Asiantuntijoiden osaamista tuetaan koulutuksella.

Kaikki kansainvälisistä tehtävistä kiinnostuneet henkilöt voivat käydä tutustumassa rekisteriin ja täyttää hakulomakkeen.

Asiantuntijarekisteri
Ulkoasiainministeriö