Asianomistaja oli oikeusministeriön kriminaalipoliittisen osaston Valtakunnansyyttäjänvirastoon siirtämässä kirjoituksessa arvostellut kihlakunnansyyttäjän menettelyä asiassa, jossa asianomistaja oli tehnyt poliisille rikosilmoituksen erään henkilön tekemäksi epäilemänsä uhkaussoiton johdosta.

Asianomistajan mukaan syyttäjä ei muun muassa ollut ajanut hänen yksityisoikeudellista vaatimustaan, vaikka hän oli toistuvasti kertonut syyttäjälle, ettei hän tuntenut rikosoikeutta ja tarvitsi siten syyttäjän apua vaatimuksensa ajamisessa.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä totesi syyttäjällä olevan laissa säädetyn velvollisuuden ajaa asianomistajan pyynnöstä syyteasian yhteydessä asianomistajan rikokseen perustuvaa yksityisoikeudellista vaatimusta, jos se voi tapahtua ilman olennaista haittaa eikä vaatimus ole ilmeisen perusteeton. Valtakunnansyyttäjän yleisen ohjeen VKS:1998:4 mukaan säännöksen ensisijaisena tarkoituksena on helpottaa ja parantaa asianomistajan asemaa siten, ettei yksityisoikeudellisen vaatimuksen esittämisestä aiheudu hänelle lisää kustannuksia ja vaivannäköä. Tavoitteena on myös oikeudenkäyntimenettelyn yksinkertaistaminen ja keskittämisen helpottaminen.

Esitutkintapöytäkirjaan oli merkitty asianomistajan vaativan asiassa rangaistusta ja korvausta sekä ajavan vaatimuksensa itse. Kuulustelukertomuksestakaan ei ilmennyt, että asianomistaja olisi halunnut syyttäjän ajavan hänen korvausvaatimustaan. Apulaisvaltakunnansyyttäjä totesi syyttäjän voineen siten perustellusti olla siinä käsityksessä, ettei hänen tarvinnut ryhtyä toimenpiteisiin korvausvaatimuksen johdosta. Selvityksestä ilmeni, että käräjäoikeus oli ilmeisesti epähuomiossa jättänyt tiedustelematta kirjallisesti asianomistajan yksityisoikeudelliset vaatimukset. Asianomistaja oli vasta syyttäjälle pääkäsittelypäivää edeltävänä päivänä toimittamassaan kirjoituksessa vaatinut, että syyttäjä ajaa hänen yksityisoikeudellista vaatimustaan sekä esittänyt yksilöidysti vaatimuksen määrän ja perusteet.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä totesi, että syyttäjän on mahdollista ottaa asianomistajan yksityisoikeudellinen vaatimus ajaakseen vielä senkin jälkeen, kun hän on toimittanut haastehakemuksen käräjäoikeuteen. Kun vaatimus oli tässä tapauksessa esitetty syyttäjälle vasta pääkäsittelyä edeltävänä päivänä, vaatimuksen tiedoksiannosta ja ajamisesta olisi pääkäsittelyn mahdollisen lykkääntymisen vuoksi saattanut aiheutua olennaista haittaa syyteasian ajamiselle. Syyttäjä oli kuitenkin ennen pääkäsittelyä varmistanut, että epäilty suostui vastaamaan korvausvaatimukseen syyteasian käsittelyn yhteydessä.

Edellä mainitussa valtakunnansyyttäjän ohjeessa todetaan, että jos syytteen toteennäyttäminen edellyttää asianomistajan henkilökohtaista kuulemista todistelutarkoituksessa, saman asianomistajan yksityisoikeudellisten vaatimusten ajaminen voi heikentää kuvaa syyttäjän toiminnan objektiivisuudesta ja siten muodostaa olennaisen haitan. Kun asianomistaja joutuu mainitussa tilanteessa joka tapauksessa saapumaan tuomioistuimeen, huomattava osa asianomistajan yksityisoikeudellisten vaatimusten esittämistä koskevan velvoitteen taustalla olevista syistäkin menettää merkityksensä. Tilanteita voidaan kuitenkin arvioida tapauskohtaisesti. Jos asianomistajan vaatimus on yksinkertainen ja selvä, esimerkiksi laskun mukainen, sen esittäminen ei välttämättä vaaranna kuvaa syyttäjän toiminnan objektiivisuudesta.

Tässä tapauksessa syytteen ajaminen oli edellyttänyt asianomistajan kuulemista pääkäsittelyssä todistelutarkoituksessa, koska mitään muuta suoranaista näyttöä väitetystä uhkauksesta ei ollut ollut. Asianomistajalle ei siten ollut korvausvaatimuksen esittämisen vuoksi aiheutunut ylimääräistä vaivaa ja kustannuksia. Syyttäjä oli sopinut asianomistajan kanssa, että hän esittää korvausvaatimuksen, mutta asianomistaja esittää itse vaatimuksen perustelut. Apulaisvaltakunnansyyttäjä katsoi, ettei syyttäjällä olisi ollut mahdollisuuttakaan esittää asianomistajan vaatimuksen tarkempia perusteluita, koska mitään asiakirjaselvitystä hänen väittämästään henkisestä kärsimyksestä ja asian hänelle aiheuttamista vartioimiskustannuksista sekä asian valmistelun aiheuttamasta ansionmenetyksestä ei ollut edes asianomistajalla itsellään esittää. Apulaisvaltakunnansyyttäjän mukaan syyttäjällä olisi tässä tapauksessa ollut mahdollisuus kokonaan kieltäytyä asianomistajan korvausvaatimuksen esittämisestä, koska vaatimuksen ei voitu katsoa olleen yksinkertainen ja selvä.

27/41/03