KavallusTekstiversio

Apulaisvaltakunnansyyttäjä määräsi syytteen nostettavaksi asiassa, jossa osakeyhtiön toinen osakas oli nostanut yhtiön pankkitililtä 500.000 markkaa, jonka seurauksena yhtiö joutui selvitystilaan. Kihlakunnansyyttäjä oli jättänyt syytteen nostamatta, koska hän katsoi, että asiassa ei ollut saatavissa ulkopuolista selvitystä siitä, mitä asianosaiset olivat sopineet noston perusteista.

Valtakunnansyyttäjänvirasto suoritutti asiassa lisätutkinnan, jonka perusteella apulaisvaltakunnansyyttäjä katsoi, että on todennäköisiä syitä epäillä, että toinen osakas on nostanut yhtiön pankkitililtä varoja ilman, että hänellä on ollut siihen laillinen oikeus ja siirtänyt varat omaan tai määräysvallassaan olleen yhtiön varallisuuspiiriin.

Kihlakunnansyyttäjä oli toiminut asiassa toimivaltansa puitteissa, koska asianomistaja on vasta lisätutkintaan toimittanut selvitystä, jonka perusteella asian rikosoikeudellinen arvioiminen on ollut mahdollista. (480/21/03)