| Syyttämättä jättäminen, päätöksen perusteleminen, tuottamuksellinen ympäristön turmeleminen, asianomistaja | Tekstiversio |
Tuottamuksellisena ympäristön turmelemisena tutkitussa asiassa oli kyse teollisuuslaitoksen jätevesien johtamista vesistöön koskevien lupaehtojen ylityksistä. Asiassa, jota ei kantelun johdosta otettu uuteen syyteharkintaan, päätökset syyttämättäjättämisestä oli tehty perusteella "ei rikos". Ylitykset eivät syyttäjän mukaan olleet johtuneet huolimattomuudesta.
Apulaisvaltakunnansyyttäjä kiinnitti johtavan kihlakunnansyyttäjän huomiota ko. yleiseen ohjeeseen (VKS:2000:2) sekä syyttämättäjättämispäätöksen perustelemiseen todeten, että esillä olleen kaltaisissa tapauksissa esiintyy tyypillisesti siinä määrin riitautettuja ja tulkinnallisia näyttö- ja oikeuskysymyksiä mm. toisintoimisen mahdollisuudesta, että ratkaisuperusteena "ei näyttöä" on niissä osuvampi kuin "ei rikos".
Lisäksi syyttäjän huomiota kiinnitettiin asianomistajan puhevallan järjestelyyn ympäristörikosasioissa. Alueellista ympäristökeskusta ei nyt oltu kuultu asianomistajana, vaikka sillä ympäristöhallintoa koskevan lainsäädännön ja ns. yleiseen etuun ympäristörikosasioissa liittyvän oikeuskäytännön mukaan on oikeus käyttää asianomistajan puhevaltaa. Näin menetellen varmistetaan myös se, että alueellinen ympäristökeskus saa aikanaan viivytyksettä tiedon syyttäjän ratkaisusta. (399/21/04)