| Asioiden kirjaaminen syyttäjäyksikössä, saman vastaajan asiat | Tekstiversio |
Johtavan kihlakunnansyyttäjän huomiota kiinnitetty syyteharkinta-asioiden jaon järjestämiseen syyttäjäyksikössä siten, että saman vastaajan asiat voidaan tarvittaessa yhdistää.
Syyttäjäyksikköön noin kahden kuukauden välein toimitetuissa samaa vastaajaa koskevissa kahdessa esitutkintapöytäkirjassa oli vain yksi vastaaja. Molemmat asiat koskivat samoihin asianomistajiin kohdistuneita samanlaisia epäiltyjä rikoksia. Asiat olivat yhtäaikaa syyttäjäyksikössä käsiteltävinä yli neljän kuukauden ajan. Johtava kihlakunnansyyttäjä ei ollut tiennyt syyteharkintaa ensimmäisen asian osalta suorittaessaan, että hänellä oli syyteharkinnassa myös samaa vastaajaa ja samoja asianomistajia koskeva toinen samanlainen asia. Syyteharkinnan suorittaminen asioissa erikseen oli aiheuttanut asianomistajien epätietoisuutta siitä, miltä osin asia oli ratkaistu. Asioiden käsittelemiselle kahtena eri asiana syyttäjäyksikössä ei ollut hyväksyttävää syytä. 215/21/04