Syyteharkinnan laajuus, perusteleminenTekstiversio

Apulaisvaltakunnansyyttäjä kiinnitti johtavan kihlakunnansyyttäjän huomiota syyttäjän velvollisuuteen varmistautua esitutkinnan riittävästä asiallisesta laajuudesta ennen syyteharkinnan loppuun saattamista ja syyttämättäjättämispäätösten huolellisen perustelemisen merkityksestä.
Syyttäjä oli ratkaissut vesilain luparikkomukseksi katsomansa asian vähäisyysperusteella. Asia liittyi kunnan jäteveden puhdistamon toimintaan ja sen jäteveden johtamisluvan ehtojen ylityksiin. Syyttämättä jätetyt olivat kunnan virkamiehiä.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä, joka teetätti asiassa lisätutkimuksia poliisilla ja suoritti asiassa uuden syyteharkinnan, totesi esitutkinnassa alunperin jääneen selvittämättä asianomistajat ja näiden mahdolliset vaatimukset, lupaehtojen ympäristövaikutukset ja myös virkarikosten mahdollisen täyttymisen. Syyttämättäjättämisen perusteluissa ei oltu tuotu esille syyteoikeuden olemassaolon eikä syyksi luetun tuottamuksen perusteita, vaikka rikoksiin syyllistyminen oli esitutkinnassa kiistetty.

Lisäksi apulaisvaltakunnansyyttäjä totesi tapauksen ylipäätään soveltuneen huonosti seuraamusluonteisella syyttämättäjättämispäätöksellä ratkaistavaksi.(84/21/03)