| Teollisuusoikeusrikos | Tekstiversio |
Kihlakunnansyyttäjä oli tehnyt syyttämättäjättämispäätöksen teollisoikeusrikoksesta, koska ei ollut näyttöä siitä, että teko on ollut omiaan aiheuttamaan huomattavaa taloudellista vahinkoa loukatun oikeuden haltijalle. Kihlakunnasyyttäjä oli ottanut vahingon lähtökohdaksi piraattien hankintahinnan.
Vahingon määrää tulee arvoida subjektiivisesti vahingon kärsijän kannalta. Aiheutettu vahinko tulee arvoida lähtökohtana loukatun oikeuden haltijan myyntihinnasto. Huomattavasta taloudellisesta hyödystä huolimatta asiassa ei nostettu syytettä riittävän näytön puuttuessa teollisoikeusrikoksen edellyttämästä tahallisuudesta.