Seksuaalinen hyväksikäyttö, seksuaalista itsemääräämisoikeutta olennaisesti loukkaava tekoTekstiversio

Kihlakunnansyyttäjä oli todennut päihtyneenä vaatteet yllään nukahtaneen henkilön housujen riisumisen polviin siten, että asianomistajan paljas alapää oli ollut epäillyn nähtävänä toteuttaneen rikoslain 20 luvun 10 §:n 2 momentin seksuaalisen teon tunnusmerkit. Syyttäjä päätyi kuitenkin siihen, ettei teko ollut rikoslain 20 luvun 5 §:n 2 momentin edellyttämällä tavalla asianomistajan seksuaalista itsemääräämisoikeutta olennaisesti loukkaava, minkä vuoksi teko ei toteuttanut seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistöä.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä harkitessaan seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaavuuden olennaisuutta otti huomioon asianomistajan puolustuskyvyttömän tilan ja kykenemättömyyden itse päättää osallistumisesta seksuaaliseen tekoon sekä tekotapana asianomistajan alavartalon ja sukupuolielimen paljastamisen epäillyn katseille samoin kuin asianomistajan oman arvion teon merkityksestä hänelle. Sanotuilla perusteilla tekoa oli pidettävä asianomistajan seksuaalista itsemääräämisoikeutta olennaisesti loukkaavana. Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:n 1 momentin 26-kohdan nojalla päätös ja siihen liittyvät asiakirjat pidetään salassa. (208/21/03)

Käräjäoikeus tuomitsi vastaajan seksuaalisesta hyväksikäytöstä 50 päiväsakkoon.