Syyttäjäntoimi, joutuisuusTekstiversio

Asianomistaja oli tehnyt tutkintapyynnön 15.5.2001. Poliisi oli tehnyt päätöksen tutkinnan keskeyttämisestä 5.9.2001. Asianomistajan kanneltua päätöksestä lääninhallitukseen poliisi oli tehnyt 11.3.2002 ratkaisun olla aloittamatta esitutkintaa uudelleen. Asianomistajan kanneltua asiasta Valtakunnansyyttäjänvirastoon asia siirrettiin 29.11.2002 kihlakunnanviraston syyttäjäosaston ratkaistavaksi. Kihlakunnansyyttäjä päätti 5.3.2004 olla käynnistämättä esitutkintaa. Asia oli siirtynyt ratkaisun tehneelle kihlakunnansyyttäjälle huhtikuussa 2003.

Rikosvastuun toteuttamista koskevat syyttäjän asiakohtaiset ratkaisut tulee tehdä kohtuullisessa asiassa. Apulaisvaltakunnansyyttäjä kiinnitti kihlakunnansyyttäjän huomiota siihen, että syyttäjän tulee, harkitessaan käsiteltävänään olevien asioiden ratkaisujärjestystä ja kiireellisyyttä, ottaa huomioon asian käsittelyyn viranomaisissa jo kulunut aika. (290/21/04)