Epäilty oli omistamallaan, rantakaava-alueella sijaitsevalla tontilla ilman viranomaisen myöntämää lupaa kaatanut puita kaavassa luonnontilaisena säilytettäväksi merkityltä alueelta, louhinut kalliota ja siirtänyt louhosta vesialueelle sekä rakentanut tontilleen tieyhteyttä. Johtava kihlakunnansyyttäjä oli syyttämättäjättämispäätöksessään katsonut, että ei ollut näyttöä epäillyn syyllistymisestä ympäristön turmelemiseen ja vesilain luparikkomukseen.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä katsoi johtavan kihlakunnansyyttäjän tavoin, että menettelyssä ei ollut ollut kysymys ympäristön turmelemisesta tai vesilain luparikkomuksesta, mutta totesi, että syyteharkinnassa olisi tullut arvioida, täyttikö epäillyn menettely ympäristörikkomuksen tai rakentamisrikkomuksen tunnusmerkistön. Koska syyteoikeus viimeksimainittujen tekojen osalta oli jo vanhentunut, apulaisvaltakunnansyyttäjä ei ottanut päätöksessään kantaa epäillyn syyllisyyteen näiltä osin. Apulaisvaltakunnansyyttäjä kiinnitti johtavan kihlakunnansyyttäjän huomiota syyteharkinnan suorittamiseen asianmukaisessa laajuudessa. 167/21/04 ja 168/21/04