Kihlakunnansyyttäjä oli tehnyt kahden henkilön tekemäksi epäiltyä kavallusta koskevassa asiassa kummankin osalta syyttämättäjättämispäätöksen ei syyteoikeutta -perusteella vedoten rikoslain 28 luvun 15 §:n rajoitussäännökseen. Kihlakunnansyyttäjä oli katsonut, että asianomistaja oli ollut vajaavaltainen ja että oikeus syyttämispyynnön tekemiseen asiassa oli kuulunut yksinomaan asianomistajalle määrätylle uskotulle miehelle, joka oli tehnyt poliisille tutkintapyynnön, mutta ei syyttämispyyntöä. Asianomistajan perilliset olivat pyytäneet Valtakunnansyyttäjänvirastoa ottamaan asia uudelleen käsiteltäväksi.

Katsottuaan että rikosepäilyssä ei ollut kysymys törkeästä kavalluksesta apulaisvaltakunnansyyttäjä totesi syyteoikeuden kavallusrikoksen osalta vanhentuneeksi, mistä syystä asiaa ei otettu Valtakunnansyyttäjänvirastossa uuteen syyteharkintaan.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä totesi, että toisen epäillyn osalta kysymys ei ollut ollut asianomistajarikoksesta ja että hänen osaltaan kihlakunnansyyttäjän olisi tullut suorittaa normaali syyteharkinta. Asianomistajarikoksen osalta kihlakunnansyyttäjän olisi tullut tarkemmin pohtia asianomistajan syyttämispyyntöön ja syyttäjän syyteoikeuteen liittyviä seikkoja, jotka olivat tässä tapauksessa olleet epäselvät. Kihlakunnansyyttäjän olisi tullut myös kiinnittää tarkempaa huomiota vajaavaltaisuuden käsitteeseen. Kihlakunnansyyttäjän olisi tullut esitutkinnassa esitetty selvitys huomioon ottaen ottaa kantaa siihen, olisiko kysymyksessä saattanut olla törkeä kavallus.
48/21/03