Perustelut Tekstiversio

Kihlakunnansyyttäjä oli poliisin tekemäksi epäillyn rikoksen esitutkinnan tutkinnanjohtajana päättänyt jättää esitutkinnan toimittamatta, koska asiassa ei ollut syytä epäillä rikosta. Ne seikat, joiden vuoksi asiassa ei ollut syytä epäillä rikosta, eivät käyneet ilmi päätöksen perusteluista, vaan vasta syyttäjän kantelun johdosta antamasta selvityksestä. Apulaisvaltakunnansyyttäjä katsoi, että syyttäjän on perusteltava ratkaisunsa niin, että siitä käyvät ilmi asiaan oleellisesti vaikuttavat seikat, ja lähetti päätöksestä jäljennöksen tiedoksi kihlakunnansyyttäjälle tarkoituksin kiinnittää tämän huomiota asianmukaisten perustelujen merkitykseen lainkäyttöviranomaisen ratkaisujen luotettavuutta korostavana seikkana.(49/21/04)