Kihlakunnansyyttäjä oli tutkinnanjohtajana poliisin epäiltyä virkavelvollisuuden rikkomista koskevassa asiassa päättänyt esitutkinnan esitutkintalain 2 §:n perusteella katsoen, ettei asiassa ollut ilmoitustietojen ja aloitetun esitutkinnan perusteella enää syytä epäillä rikosta.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä on päätöksessään todennut, että aloitettu esitutkinta olisi tullut päättää esitutkintalain 43 §:n perusteella. Asiassa ei ollut selvää, että rikosta ei ollut tapahtunut, joten syyttäjän olisi poliisirikosasian tutkinnanjohtajana tullut saattaa asia lainkohdassa ilmaistun pääsäännön mukaisesti toimivaltaisen syyttäjän harkittavaksi. Esitutkinnassa hankittu selvitys ei ollut myöskään ollut riittävä asian ratkaisemiseksi. Syyttäjän päätöksen ja hänen selvityksensä sanamuodoista ja asian lopputuloksesta saattoi saada sen käsityksen, että syyttäjä oli vastoin toimivaltuuksiaan tutkinnanjohtajana tehnyt asiassa ainakin alustavaa syyteharkintaa.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä on hankkinut asiassa lisäselvitystä ja suorittanut syyteharkinnan, jossa hän on katsonut, että vaikka asiassa epäiltynä kuullun komisarion menettely tutkinnanjohtajana eräässä perätöntä lausumaa koskevassa asiassa ei ollut kaikilta osin ollut asianmukaista, tämä ei kuitenkaan ollut menettelyllään syyllistynyt rikokseen.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä on kiinnittänyt kihlakunnansyyttäjän huomiota esitutkintalain säännösten oikeaan soveltamiseen, tutkinnanjohtajan velvollisuuteen huolehtia siitä, että esitutkinta suoritetaan riittävässä laajuudessa sekä tutkinnanjohtajana toimivan syyttäjän toimivaltuuksiin rikosasian käsittelyssä. (31/21/04)