Liikennerikos, lievemmän tekomuodon huomioon ottaminenTekstiversio

Johtava kihlakunnansyyttäjä oli katsonut jääneen näyttämättä, että ajoneuvon kuljettaja olisi syyllistynyt liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja jättänyt syytteen asiassa nostamatta, vaikka epäilty oli esitutkinnassa myöntänyt kuljettaneensa moottoripyörää 50 kilometrin tuntinopeudella alueella, jolla suurin sallittu nopeus oli 40 kilometriä tunnissa.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä otti asian asian uuteen syyteharkintaan ja katsoi, että oli todennäköisiä syitä epäillä kuljettajan syyllistyneen menettelyllään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ottaen huomioon tapahtuma-ajan ja paikan sekä sen, että kuljettaja oli laiminlyönyt noudattaa erityistä varovaisuutta risteystä lähestyessään. Joka tapauksessa oli epäillyn myöntämisen perusteella todennäköisiä syitä epäillä hänen syyllistyneen ylinopeuden osalta liikennerikkomukseen. Apulaisvaltakunnansyyttäjä määräsi syytteen nostettavaksi ja kiinnitti johtavan kihlakunnansyyttäjän huomiota velvollisuuteen arvioida rikoksesta epäillyn menettelyä myös mahdollisten lievempien tekomuotojen kannalta.(36/21/05)