Kieltoerehdys, viestintäsalaisuuden loukkaus, virkavelvollisuuden rikkominenTekstiversio

Erään puolustusvoimien rykmentin virkapostin lähettämisestä huolehtivan toimistosihteerin katsottiin menetelleen sinällään oikeudenvastaisesti, kun hän oli avannut rykmentin kirjaamoon virkapostina lähetettäväksi tuodun, nimetylle vastaanottajalle osoitetun suljetun kirjeen. Asiassa kävi kuitenkin ilmi, että pääesikunnan antamassa puolustusvoimien toimistopalvelun oppaassa olevan määräyksen mukaan lähtevä virkaposti oli tarkastettava mm. siksi, ettei virkapostin lähetysoikeutta käytetä väärin. Lisäksi kyseisessä rykmentissä oli annettu määräykset, joiden mukaan lähtevä virkaposti tuli toimittaa kirjaamoon avoimessa kuoressa ja toimistosihteerin tuli avata määräyksen vastaisesti suljettuna tuodut kuoret.

Vaikka em. määräyksillä ei voitu oikeuttaa rikkomaan perustuslaissa säädettyä kirjesalaisuutta, katsottiin toimistosihteerin niiden vuoksi erehtyneen pitämään tekoaan sallittuna. Erehtymisen katsottiin olevan ilmeisen anteeksiannettava RL 2 luvun 4 §:ssä tarkoitetun viranomaiselta saadun virheellisen neuvon tai siihen rinnastettavan seikan vuoksi.

Syyte jätettiin sen vuoksi nostamatta kieltoerehdyksen perusteella. (SO05/22)