| Julkinen kehottaminen rikokseen, internet, keskustelupalsta | Tekstiversio |
X oli tuomittu huomattavan useasta petoksesta tai sitä koskevasta yrityksestä vankeusrangaistuksiin. Eräät henkilöt, jotka olivat olleet näissä rikoksissa uhrin asemissa tai muuten saaneet tietoa X:n petoksellisesta menettelystä, olivat ryhtyneet keskustelemaan X:n toiminnasta Internetissä sijaitsevilla keskustelupalstoilla. Osassa keskustelupuheenvuoroissa X:n toimintaa oli kritisoitu ja paheksuttu voimakkaasti. X:ää oli myös haukuttu huijariksi ja hänestä oli kerrottu varoituksia. Eräissä keskustelupuheenvuoroissa esitettiin käsityksiä, joiden mukaan olisi toivottavaa, että X:ään nähden ryhdyttäisiin konkreettiseen toimintaan. X joutuikin sittemmin harhautetuksi eräälle paikkakunnalle, jossa hänet kyyditettiin syrjäiselle soranottoalueelle. Apulaisvaltakunnansyyttäjä katsoi, että viimeksimainitut keskustelupuheenvuorot oli arvioitava tosiasiallisena kehottamisena rikoksiin X:ää vastaan, jollaisen viestinnän ei enää voida katsoa sananvapauteen sisältyväksi. Apulaisvaltakunnansyyttäjä päätti sen vuoksi kolmen henkilön asettamisesta syytteeseen julkisesta kehottamisesta rikokseen.
Riihimäen käräjäoikeus antaa aikanaan ratkaisunsa asiassa.(R 05/15)