VerorikkomusTekstiversio

Apulaisvaltakunnansyyttäjän sijainen on tehnyt ns. seuraamusluonteisen päätöksen syyttämättä jättämisestä verorikkomusasiassa, jossa kihlakunnansyyttäjä on jättänyt syytteen nostamatta näytön puuttumisen vuoksi. Kihlakunnansyyttäjä oli katsonut, ettei epäilty ollut laiminlyönyt verojen maksamista hyötymistarkoituksessa tai muusta syystä kuin maksukyvyttömyydestä.

Apulaisvaltakunnansyyttäjän sijainen on katsonut verorikkomuksen tunnusmerkistön asiassa täyttyvän, mutta jättänyt syytteen nostamatta, koska tekoa on ROL 1:7 mukaisesti pidettävä vähäisenä, kun epäilty oli hankkinut taloudellista hyötyä ainoastaan yritykselleen sen toiminnan jatkumisena, laiminlyönnit olivat määrältään vähäisiä, verovelkoja oli pyritty laiminlyöntiaikana maksamaan ja laiminlyöntien voitiin katsoa johtuvan ennemminkin siitä, että epäilty oli yliarvioinut mahdollisuutensa jatkaa liiketoimintaa kuin tarkoituksesta rahoittaa yhtiön toimintaa suoritusten laiminlyönneillä. (160/21/05)