| Lahjusrikkomus, virkarikos, vähäisyys | Tekstiversio |
Kansaneläkelaitoksen pääjohtaja oli kolmena eri vuonna ottanut vastaan ja hyväksynyt oopperalippuja ja muita etuja, joita kansaneläkelaitokselle kuntoutuspalveluita myyvä säätiö tarjosi vastikkeettomasti säätiön kuntoutuskeskuksessa vierailleelle pääjohtajalle ja hänen aviopuolisolleen. Kahdella vierailuilla ei ollut juuri mitään pääjohtajan tehtäviin liittyvää asiasisältöä, vaan niissä oli pääasiallisesti kyse oopperakäyntien, majoituksen ja muiden etujen vastikkeettomasta antamisesta säätiön toiminnan kannalta olennaisen tärkeän kansaneläkelaitoksen pääjohtajalle. Pääjohtajan menettely näiden kahden vierailun yhteydessä oli sen vuoksi omiaan vaarantamaan luottamusta kansaneläkelaitoksen toimintaan ja täytti siten lahjusrikkomuksen tunnusmerkistön
Koska oopperajuhlavierailujen tarjoaminen kuitenkin on elinkeinoelämässä tavanomainen suhdetoimintakeino ja koska pääjohtajan tehtäviin ei kuulunut kuntoutuslaitoksilta tehtäviä hankintoja koskevien asioiden välitön käsitteleminen, teko katsottiin kokonaisuutena arvostellen vähäiseksi ja syyte jätettiin sillä perusteella nostamatta.
Kolmanteen pääjohtajan puolisonsa kanssa kuntoutuslaitokseen tekemään vierailuun liittyi pääjohtajan virkatehtäviin kuulunut osallistuminen kuntoutuslaitoksessa pidettyihin seminaariin ja merkkipäivätilaisuuteen. Tämä muodosti vierailulle asiallisen perusteen, johon oopperakäynnin ja eräiden muiden etujen tarjoaminen oli asiayhteydessä. Sen vuoksi etujen vastaanottamiseen ja hyväksymiseen kolmannen vierailun yhteydessä ei liittynyt lahjusrikkomuksen tunnusmerkistössä tarkoitetun luottamuksen heikentymisen vaaraa.(R 05/33)