Ahvenanmaan maaneuvos oli matkustanut erään ahvenanmaalaisen varustamon Tukholmassa järjestämään tilaisuuteen, jossa kastettiin varustamon uusi risteilyalus. Maaneuvos oli matkustanut tilaisuuteen erään holdingyhtiön vuokraamalla lentokoneella yhdessä yhtiötä omistavan liikemies A:n ja yhtiön toimitusjohtajan kanssa, jotka myös olivat saaneet kutsun kastetilaisuuteen.

Liikemies A:n toinen yhtiö osallistui samaan aikaan maakuntahallituksen järjestämään julkiseen hankintakilpailuun, jossa haettiin palveluntarjoajaa, joka harjoittaisi pelastushelikopteritoimintaa maakuntahallituksen lukuun. Maakuntahallituksen oli määrä hyväksyä parhaaksi katsomansa tarjous.

Poliisille tehdyssä ilmoituksessa pyydettiin tutkimaan, oliko maaneuvos menettelyllään syyllistynyt lahjusrikokseen. Keskusrikospoliisin suorittaman esitutkinnan valmistuttua asia siirrettiin valtakunnansyyttäjänvirastoon syyteharkintaa varten. Valtionsyyttäjä katsoi selvitetyksi, että maaneuvos olisi halutessaan voinut vaikuttaa siihen, minkä kilpailutukseen osallistuneen yhtiön tarjousta maakuntahallitus hyväksyisi. Kastetilaisuuteen osallistumista valtionsyyttäjä katsoi maaneuvoksen virkatehtäviin kuuluvaksi, koska maaneuvos oli tilaisuudessa esiintynyt maakuntahallinnon virallisena edustajana ja tässä ominaisuudessa muun muassa luovuttanut varustamon edustajalle lahjan. Valtiosyyttäjä katsoi edelleen, että maaneuvoksen valitsema matkustustapa oli ollut poikkeuksellinen mutta sille oli tässä tapauksessa ollut hyväksyttäviä perusteita. Tämä johtui siitä, että vaihtoehtona olisi ollut matkustaminen Tukholmaan laivalla jo edeltävänä päivänä, mikä ei olisi ollut mahdollista maaneuvoksen muiden virkatehtävien vuoksi. Maaneuvos, liikemies A ja holdingyhtiön toimitusjohtaja olivat kertoneet sopineensa, että holdingyhtiö laskuttaa maakuntahallitusta maaneuvoksen matkakuluista. Laskutus oli tosiasiallisesti tapahtunut vasta, kun eräässä sanomalehdessä oli julkistettu maaneuvoksen matkaa koskeva kirjoitus. Valtionsyyttäjä ei katsonut, että tämä viive laskutuksessa vastoin kuultavien kertomuksia, olisi riittänyt osoitukseksi siitä, että matka oli tosiasiallisesti tarkoitettu vastikkeettomaksi. Näin ollen valtionsyyttäjä päätyi syyteharkinnassaan siihen, ettei asiassa ollut riittävää näyttöä syytteen nostamiseksi lahjusrikkomuksesta tai muusta virkarikoksesta. R 05/81