| Esitutkintayhteistyö, pakkokeino, vangitseminen, syyteharkinnan edellytykset, rikosasian valmistelu | Tekstiversio |
Apulaisvaltakunnansyyttäjä kiinnitti vastaisen varalta johtavan kihlakunnansyyttäjän huomiota syyttäjän velvollisuuteen huolehtia vangittua epäiltyä koskevan rikosasian valmistelusta valtakunnansyyttäjän yleisessä ohjeessa VKS:2003:2 kuvatulla tavalla. Ohjeen mukaan pääkäsittelyn valmistelu alkaa syyttäjän kannalta viimeistään hänen saatuaan tiedon tutkinnanjohtajan aikomuksesta vangita rikoksesta epäilty. Syyttäjän tulee jo siinä vaiheessa selvittää itselleen tiedot epäillystä rikoksesta, käsillä olevasta näytöstä, vangitsemisen edellytyksistä, arvioidusta tutkinta-ajasta sekä muistakin syytteen nostamisen määräpäivään ja pääkäsittelyn sisältöön vaikuttavista seikoista. Syyttäjän on siten jo ennen vangitsemisvaatimuksen tekemistä varmistauduttava vangitsemisen perusteiden olemassaolon lisäksi myös siitä, että syyteharkinnan suorittamiseen ja pääkäsittelyn järjestämiseen on asianmukaiset edellytykset. Johtava kihlakunnansyyttäjä oli ottanut hoidettavakseen syyttäjäntehtävät esitutkinnassa olleessa törkeää ryöstöä ja muita rikoksia koskeneessa laajahkossa kokonaisuudessa, jossa päätekijäksi epäilty henkilö oli vangittu. Vangittua koskevan asian siirryttyä syyteharkintaan siirrettiin syytteen nostamisen määräpäivää johtavan kihlakunnansyyttäjään hakemuksesta tekokokonaisuuden muiden osien esitutkinnan keston perusteella. Esitutkinnan valmistuttua kokonaan vangittu epäilty vapautettiin johtavan kihlakunnansyyttäjän hakemuksesta, vaikka vangitsemisen edellytyksissä ei ollut tapahtunut muutoksia, koska johtava kihlakunnansyyttäjä katsoi, ettei ehdi suorittamaan syyteharkintaa määräpäivään mennessä. Dnro 98/41/03