| Salassapito, tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen, vähäisyys, oikeudenmukainen oikeudenkäynti | Tekstiversio |
Ratkaisuseloste: Apulaisvaltakunnansyyttäjä kiinnitti vastaisen varalta kihlakunnansyyttäjän huomiota siihen, että syyttäjälle toimitetut salassa pidettävät asiakirjat, joiden käyttämiseen hänellä ei ole lakiin tai asianomaisen henkilön antamaan suostumukseen perustuvaa oikeutta, tulee viivytyksettä palauttaa asiaankuuluvalle taholle. Epäillyn kunnianloukkausrikoksen asianomistaja oli esitutkinnan aikana toimittanut oma-aloitteisesti kihlakunnansyyttäjälle salassa pidettäviä lääkärinlausuntoja, joiden asianomistaja katsoi osoittavan rikoksesta epäillyn julkaisemat tiedot asianomistajan terveydentilasta perättömiksi. Syyttäjä lähetti lääkärinlausunnot esitutkintaa suorittavalle poliisille edelleen muille asianosaisille toimitettaviksi, vaikka asianomistaja oli nimenomaisesti kieltänyt paljastamasta lausuntoja kenellekään. Apulaisvaltakunnansyyttäjä katsoi syyttäjän menetelleen sinällään virheellisesti paljastaessaan salassa pidettävät asiakirjat. Kokonaisuutena arvostellen vähäisen teon ei kuitenkaan ollut syytä epäillä täyttävän tuottamuksellisen virkasalaisuuden rikkomisen tunnusmerkistöä, koska syytteeseen ja oikeuden ratkaisuun vaikuttavia lääkärinlausuntoja tulee voida käsitellä oikeudenkäynnissä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteiden mukaisesti. Rikosasiassa käytettävän asiaan vaikuttavan selvityksen salaaminen muilta asianosaisilta syyttäjälle annetun tiedon jälkeen ei ole mahdollista, vaikka tiedot syyttäjälle toimittanut asianomistaja sitä toivoisikin. (3/41/06)