| Palvelusrikos, joukkorangaistus, simputus, syyteharkinnan laajuus, virkarikoksen syyteoikeus, kohtuusperuste | Tekstiversio |
Apulaisvaltakunnansyyttäjä katsoi suorittamassaan uudessa syyteharkinnassa, että komppanianpäällikkö oli syyllistynyt palvelusrikokseen määrätessään varusmiehet yleisen palvelusohjesäännön ja pääesikunnan simputuksen estämisestä antaman pysyväisohjeen määräysten vastaisesti joukkorangaistuksen luonteiseen telttamajoitukseen komppanian majoitustilojen epäsiisteyden seurauksena. Komppanianpäällikkö jätettiin kohtuusperusteella syytteeseen asettamatta, koska tapaukseen liittyneiden seikkojen perusteella kokonaisuutena vähäisenä pidettävän rikosepäilyn ratkaiseminen oli epäillystä riippumattomista syistä viivästynyt lähes puolitoista vuotta. Uusi syyteharkinta suoritettiin, koska kihlakunnansyyttäjä oli virheellisesti arvioinut komppanianpäällikön menettelyä ainoastaan esimiesaseman väärinkäyttämisen tunnusmerkistön perusteella, vaikka esitutkinnassa saadun selvityksen valossa ei ollut syytä epäillä kärsimystä, vaaraa tai nöyryyttämistä koskevien tunnusmerkistöntekijöiden täyttyneen. Kihlakunnansyyttäjä oli myös virheellisesti katsonut varusmiesten viikko-ohjelman laatimiseen liittyneeksi katsomansa rikosepäilyn osalta, että lievän palvelusrikoksen syyteoikeus vanhenisi kahdessa vuodessa. Kihlakunnansyyttäjälle lausuttiin ohjaava käsitys oikeasta menettelystä. (Dnro 120/21/06)