Muutosharkintapyyntö, syyttämättäjättäminen, perusteleminenTekstiversio

Apulaisvaltakunnansyyttäjä on saattanut vastaisen varalle kihlakunnansyyttäjän tietoon näkemyksensä syyttämättäjättämispäätösten asianmukaisesta kirjoittamisesta ja perustelemisesta.

Syyttäjä oli syyttämättäjättämispäätöksissään arvioinut epäiltyjen menettelyä ainoastaan työsyrjintärikoksena, vaikka asianomistaja oli loppulausunnossaan ottanut esille myös mahdollisen työturvallisuus- tai vammantuottamusrikoksen toteutumisen. Asianomistajan nimenomaisen epäilyn vuoksi syyttäjän olisi päätöksissään tullut ottaa kantaa myös niiden rikosten mahdolliseen täyttymiseen.

Epäillyllä rikoksella on tekoaika myös niissä tapauksissa, joissa syyttäjä katsoo, ettei rikosta ole tapahtunut tai ettei rikoksen tapahtumisesta ole löytynyt näyttöä. Syyttämättäjättämispäätöksen tekoaikaa koskeva kohta ei saa olla ristiriidassa tekoaikaan liittyvän tekstisisällön kanssa.

Dnro 287/21/06