| Varomaton käsittely, rangaistusmääräys, oikeusvoima | Tekstiversio |
Apulaisvaltakunnansyyttäjä totesi, että lainvoimaisella rangaistusmääräyksellä syyksi luettu asia ei ollut siten identtinen varomattoman käsittelyn kanssa, että negatiivinen oikeusvoima olisi estänyt uuden syytteen nostamisen. Rangaistusmääräyksessä käsiteltiin lainvastaisen aseen käyttöä rusakon metsästyksessä ja riistanhoitomaksun laiminlyöntiä. Uudessa syytteessä käsitellään henkilöön kohdistunuttta varomatonta aseen laukaisua.
Apulaisvaltakunnansyyttäjä kuitenkin määräsi asiaa hoitavan syyttäjän ottamaan esille oikeusvoimakysymyksen syytettä ajaessaan.
Apulaisvaltakunnansyyttäjä totesi, ettei kihlakunnansyyttäjä ylittänyt asiassa harkintavaltaansa. (243/21/07)