| Itämeren oikeusalueen yhteistyö | Kuvallinen versio |
Itämeren oikeusalueeseen luetaan Pohjoismaiden lisäksi Baltian maat, Saksa, Puola ja Venäjä. Itämeren alueen ylimmät syyttäjät ovat aloittaneet yhteistyön kesäkuussa 1997, jolloin perustettiin rikosoikeusapua käsittelevä asiantuntijatyöryhmä. Sen päätehtävänä oli laatia käsikirja keskinäisestä oikeusavusta rikosasioissa ja rikoksentekijän luovuttamista koskevissa asioissa. Oikeusaputyöryhmä suunnittelee yhteistä oikeusapuasioiden koulutusohjelmaa poliiseille ja syyttäjille.
Lisäksi maiden ylimpien syyttäjien kokous päätti vuonna 1999 perustaa kaksi asiantuntijatyöryhmää, joiden tehtävänä on tarkastella Itämeren alueen kansainväliseen ympäristörikollisuuteen liittyviä kysymyksiä sekä naisten ja lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyviä ilmiöitä Itämeren alueella. Työryhmät raportoivat toiminnastaan vuosittain ylimmille syyttäjille.
Itämeren alueen ylimmät syyttäjät kokoontuvat vuosittain jossakin jäsenvaltiossa keskustelemaan ajankohtaisista asioista.