Syrjintä, esitutkinnan rajoittaminen Kuvallinen versio

Kultaseppä oli kieltäytynyt suorittamasta asiakkaiden tarjoamaa työsuoritusta näiden romaaniheimoon kuulumisen johdosta. Liike oli saanut toistuvasti valituksia työsuorituksista romaaneilta. Esitutkintakuulustelussa kultaseppä oli esittänyt kieltäytymisen syyksi myös sen, ettei hänen kultasepänliikkeellään ollut mahdollisuutta suorittaa sellaista työsuoritusta kohtuullisella hinnalla kenellekään, koska liikkeellä ei ollut työssä tarvittavia laitteita. Hänen hintansa olisi ollut moninkertainen verrattuna hänen asiakkailleen suosittelemansa kultasepän hintaan. Kihlakunnansyyttäjä oli tehnyt asiassa esitutkinnan rajoittamispäätöksen epäillyn syrjintärikoksen vähäisyyden johdosta.

Syyttäjän ratkaisusta tehdyn kantelun johdosta pyydetty poliisia suorittamaan esitutkinta asiassa loppuun. Tähän mennessä valmistuneiden esitutkinta-asiakirjojen perusteella ei ollut ilmennyt sellaisia seikkoja, joiden perusteella syrjintärikosta voitaisiin pitää vähäisenä. (114/21/03)