Sananvapausrikos, paritus, yhteystietojen markkinointi, sanomalehtiKuvallinen versio

Rikoksesta epäilty oli taloudellista hyötyä hankkiakseen yrittänyt vietellä tuntemaansa naishenkilöä ryhtymään toimintaan, jossa tämä korvausta vastaan suostuisi sukupuoliyhteyteen tai siihen rinnastettavaan seksuaaliseen tekoon epäillyn hankkimien asiakkaiden kanssa. Epäilty oli hankkinut tarkoitusta varten 041- alkuisen puhelinliittymän ja sanomalehdessä elokuun 2004 loppupuolella julkaissut ilmoituksen, jossa oli ollut teksti "Nainen hakee miesseuraa" ja sanottu puhelinnumero. Puhelinnumeroon oli soittanut henkilöitä, jotka olivat olleet halukkaita ostamaan seksuaalisia palveluja ilmoituksessa mainitulta naiselta. Epäilty oli myös määritellyt palvelujen hinnan. Tapaamiset oli määrä järjestää asiakkaan toivomassa paikassa. Epäilty oli useita kertoja yrittänyt järjestää tapaamisia naisen ja epäillyn hankkimien asiakkaiden kanssa. Epäillyn katsottiin yhteystietoja välittämällä ja muuten markkinoineen naishenkilön ryhtymistä sanottuun toimintaan ja menettelyllään syyllistyneen parituksen yritykseen.

Koska puheena oleva epäilty paritusrikos perustui siihen, että tunnusmerkistössä tarkoitettuja yhteystietoja olisi julkaistu sanomalehdessä eli joukkotiedotusvälineen avulla, katsottiin Valtakunnansyyttäjänvirastossa, että näin toteutettu paritusrikos on laissa sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä tarkoitettu julkaistun viestin sisältöön perustuva rikos. Näin ollen valtakunnansyyttäjällä katsottiin olevan sanotun sananvapauslain 24 §:n nojalla yksinomainen syyteoikeus nyt selvittämisen kohteena olevasta epäillystä rikoksesta. Syyte nostettiin Kauhajoen käräjäoikeudessa.
Dnro: R 06/16