| Valtakunnansyyttäjän ohjeet ja määräykset | Kuvallinen versio |
Jokaisella syyttäjällä on itsenäinen syyteharkintavalta käsiteltävänään olevassa asiassa. Lain mukaan valtakunnansyyttäjä voi kuitenkin antaa yleisiä määräyksiä ja ohjeita, joilla pyritään edistämään syyttäjäntoiminnan yhdenmukaisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta. Yleiset ohjeet saatetaan ennen niiden julkistamista oikeusministeriön tietoon (asetus Valtakunnansyyttäjänvirastosta 12 §).
Teknisistä syistä määräykset ja ohjeet eivät ulkoasultaan ja asettelultaan ole alkuperäisen mukaisia.
Ohjeet julkaistaan sekä suomeksi että ruotsiksi.